Ympäristömyönteisyys kuuluu kestävään tuotesuunnitteluun

01.06.2020

Kestävässä tuotesuunnittelussa otetaan huomioon tuotteen koko elinkaari raaka-aineesta tuotantoon, käyttöön ja lopulta jätteeksi. Vielä parikymmentä vuotta sitten tuotteiden ekologiset selvitykset olivat usein erillisiä hankkeita, joissa puututtiin ainoastaan yhteen osaan tuotteen elinkaaresta, esimerkiksi korvattiin jokin raaka-aine toisella. Ympäristöhaasteet ovat kuitenkin lisääntyneet niin, että tuotteiden ympäristömyönteisyys (sustainable ecology) kuuluu nyt kaiken tuotesuunnittelun päätavoitteisiin.

Tuotteilla on omat ekologiset toiminta-alueensa, ja ne jaotellaan usein kolmeen pääkohtaan: raaka-aineiden ja energian käytön vähentäminen, raaka-aineiden korvaaminen sellaisilla, joista aiheutuu vähemmän ympäristöhaittoja sekä tuotteiden kierrätys ja uudelleenkäyttö. LX Hausysin kehittämä HIMACS komposiittikivi on tuote, jossa kaikki nämä osa-alueet huomioidaan.  

Hukkamateriaalista kestäväksi tuotteeksi

HIMACS komposiittikiven pääraaka-aineena toimii alumiinihydroksidi, jota otetaan talteen alumiinituotannon sivutuotteena ja samalla vähennetään luonnonvarojen hukkaa. Alumiinihydroksidia esiintyy runsaasti alumiinimalmissa, eli bauksiitissa. Alumiinihydroksidin osuus HIMACS komposiittikivessä on n. 68%. Muut raaka-aineet ovat akryyli ja erilaiset luonnon väripigmentit.

Energiatehokkaassa tuotantoprosessissa alumiinihydroksidista syntyy erittäin kestävä levymateriaali. LX Hausysin tuotantoprosessit täyttävät kaikki ISO 14001 standardin asettamat ympäristövaatimukset. Hyvänä esimerkkinä LX Hausys on viime vuosina vähentänyt vedenkulutusta merkittävästi. LX Hausys noudattaa Euro-5 standardeja kaikissa Euroopan sisäisissä kuljetuksissa. Euro 5 –standardi on yksi toimenpide, jolla EU:ssa pyritään vähentämään hiukkaspäästöjen määrää.

Levystä kalusteeksi ja lopulta uusiokäyttöön?

HIMACS levyaihioiden matka lopputuotteeksi jatkuu kalustetehtaissa. Leikkaamalla, jyrsimällä, liimaamalla ja hiomalla saadaan levy muokattua lopulliseen muotoonsa.  Erikoisliima takaa saumattomat liitokset, sekä mahdollistaa levylle korkean hyötykäytön. Esimerkiksi muihin levytuotteisiin verrattuna komposiittikiven hukkaprosentti on huomattavasti pienempi, koska eri kokoiset jäännöspalat voidaan liimata yhteen käyttökelpoisiksi tuotteiksi.HIMACS on erittäin kestävä materiaali, joten kalusteiden käyttöikä on pitkä.

Tuotteet voidaan halutessa uudistaa vuosien jälkeen uudenveroisiksi hiomalla pinnat. Materiaalin helppohoitoisuus voi myös joissain tapauksissa vähentää eri puhdistusaineiden kokonaiskäyttöä, sillä tiivis pinta hylkii likaa ja on helppo pitää puhtaana pyyhkimällä kostealla rätillä. Nämä käytännön asiat tukevat HIMACSin käyttöä elinkaariajattelun näkökulmasta.

Kuten muutkin kalusteet, HIMACS tuotteet päätyvät lopulta jätteeksi. Materiaali on vaaraton, ja soveltuu vaikkapa poltettavaksi energiajätteenä. Maailmalla on kuitenkin monia hankkeita, joissa mietitään miten nämä vanhat kalusteet olisi mahdollista kerätä järkevästi uusiokäyttöä varten. Helpon työstettävyyden takia materiaalin uusiokäytölle löytyisi valtavasti mahdollisuuksia. Uskon, että tulemme Suomessakin näkemään vastaavia hankkeita tulevaisuudessa!


Kuvat ©Studio Podrini ja ©Luc Frey – HIMACS by LX Hausys
Kirjoittaja: Riku Uotila